Soittoaikataulut

Soittoaikataulut aukeaa uuteen ikkunaan. Klikkaa tästä.

Apulanta

Hittejä toisen perään tehtaileva Apulanta on kuulunut pitkään esiintyjien kärkikaartiin Suomessa. Uusi albumi Kuutio ei häviä vertailussa edelliselle tuotannolle, vaan jatkaa yhtyeelle tunnettua takuuvarmaa linjaa.


Kotisivu http://www.apulanta.fi


Disco Ensemble

Niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentillä suurta suosiota nauttiva Disco Ensemble hurmaa kaikki takuuvarmalla esiintymisellään. Toukokuussa 2008 kolmannen albuminsa "Magic Recoveries" julkaissut yhtye on näyttänyt toteen timanttiset taitonsa niin lauluntekijöinä kuin esiintyjinä.


Kotisivu http://www.discoensemble.com


The Sun

Virolainen rock-yhtye The Sun on yksi nousevia tähtiä Euroopassa. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu "Here Comes The Sun! on herättänyt laajaa kiinnostusta niin Baltiassa kuin Pohjoismaissakin.


Kotisivu http://www.thesun.ee


Juha Tapio

Kuin varkain itsensä maamme suosituimpien lauluntekijöiden joukkoon itsensä hivuttanut Juha-Tapio valloittaa yleisön herkkävireisellä esiintymisellään. Juha-Tapion single Kaksi puuta sai loistavan vastaanoton niin soittolistoilta kuin yleisöltäkin.


Kotisivu http://juhatapio.com


Hanna Pakarinen

Voimakasääninen Hanna Pakarinen ei juuri esittelyjä kaipaa. Kaikkien aikojen menestyneimpänä kotimaisena englanniksi laulavana naisartistina asemansa vakiinnuttanut Hanna valloittaa yleisönsä maanläheisellä lahjakkuudellaan.


Kotisivu http://www.hanna-pakarinen.com


Ilkka Alanko

Vfestin keikka on monella tapaa Ilkalle erittäinkin mielenkiintoinen, koska silloin vietetään levynjulkaisujuhlia nimittäin Ilkka Alanko päästää sisällään riehuvan disko-ilkan irti ensimmäisellä, helmi-maaliskuussa 2009 päivänvalon näkevällä sooloalbumillaan. Jääkäämme siis mielenkiinnolla odottamaan mitä on luvassa.


Kotisivu http://www.ilkkaalanko.com/


Paul Oxley

Spanish Bars, Terry´s Inside ja Living in the Western World soivat edelleen tiheään eri radioiden taajuuksilla. Näiden vanhojen klassikkojen lisäksi nyt on mahdollista kuulla Paul Oxleyn uutta tuotantoa. Tämä kansainvälinen Englannissa asuva artisti tekee nimittäin vahvaa paluuta oman sooloalbumin myötä.


Kotisivu http://www.pauloxley.co.uk


Damn Seagulls

Suurella tunteella ja isolla sydämellä soittava Damn Seagulls julkaisee tammikuun lopulla uuden albuminsa Hunting Seasons. Kymmenen vuotta yhdessä soittanut yhtye on vakiinnuttanut suosionsa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.


http://www.damnseagulls.com/


Ever since the day


http://www.Eversincetheday.net/


Tsekkaa myös Chooned!

© Vfest 2009 | Yhteystiedot | Media